Villiscan kirvesmurhat 1912

Villisca Iowa USA

Villisca oli viime vuosisadan alussa pieni, mutta menestyvä pikkukaupunki Amerikan sydänmailla. Rautatie oli yhdistänyt 2500 asukkaan kaupungin eteläiseen Kansas Cityyn ja kiskoja pitkin eivät kaukana olleet enää St. Louis, Chicago kuin Minneapolis:kaan. Sittemmin ajat ovat jälleen muuttuneet ja Villisca on yhteyksien yhä parantuessa hieman paradoksaalisestikin jäänyt vain yhdeksi Yhdysvaltain monista kylistä, jotka vilahtavat korkeintaan liikenneopasteessa tai junan ikkunassa, mutta ainakin yhdessä asiassa Villisca on ikuisesti kirjautunut maan historiaan. Vähälukuinen, mutta sitäkin innokkaampi, rikoshistoriasta sekä kummitusjahdeista kiinnostunut kansanosa jaksaa edelleenkin vaeltaa paikalle päästäkseen lähelle yhtä suurten rikosten kyllästämän maan edelleenkin kiehtovinta sekä karuinta rikospaikkaa. Jotain kertoo, että aikoinaan kauniin kaupungin vanhoista rakennuksista valtaosa on jo kauan sitten purettu, mutta pahamaineisin on edelleen pystyssä, ja tuhansien murhapaikkojen joukosta juuri pieni Villisca voi ylpeillä omansa kuuluvan koko maan kattavaan historiallisten rakennusten rekisteriin. Pitkään murhaturisteja kohtasi vain paikallisten kylmä katse, osan jo halutessa keskittyä iloisempiin asioihin ja osan kenties kantaessa epäilyksen ja juoruilun luomaa taakkaa, syyllisyydestä puhumattakaan. Nykyään viimeisetkin haavat ovat jo parantumassa ja pieni kyläpahanen on herännyt kauhean historiansa tarjoamiin mahdollisuuksiin ja selvänäkijöiden sekä amatööritutkijoiden virta on saamassa hiljaista hyväksyntää. Uteliaisuutta ei ainakaan vähennä, että yli 100 vuotta auki ollut tapaus tuntuu jakavan asiantuntijatkin täysin eri päätelmiin siitä mitä kesäkuun 10. edeltävä yö vuonna 1912 kätki sisäänsä.

Kaikkea tätä hulluutta ennen tapahtuman päähenkilöt olivat valinneet Villiscan Iowassa pelkästään oman rauhallisen elämänsä taustaksi. Josiah B. (Joe) Moore (43v) pyöritti paikallista apteekkia oman tilansa ohessa, vaimonsa Saran (39v) pitäessä jöötä kotirintamalla heidän neljälle lapselleen: Hermanille (11v), Katherinelle (10v), Boydille (7v) sekä Paulille (5v).

Oli selvää, että perhe-elämä maatilalla oli vilkasta lasten sekä eläinten vaatiessa huomiota aamusta iltaan ja juuri sen tähden erään kesäisen aamun hiljaisuus sai naapuritkin huolestumaan.

Verilöyly paljastuu

Mooren perheen naapurissa Mary Peckham oli aloittanut arkisen aherruksensa maanantaina 10.6.1912 jo aamuyöstä neljän aikaan. Päivästä oli tulossa jälleen kuuma, joten pyykit oli saatava narulle kun vielä oli viileää.

Toimiensa ohessa hän huomio kuinka hiljaista naapurin pihamaalla oli, sillä normaalisti sielläkin touhu alkoi jo aikaisin aamulla täydellä höyryllä. Edellisenä iltana he olivat kuitenkin kaikki olleet paikallisen kirkon lasten tapahtumassa klo 20-23. Aamun edetessä Mary huolestui enemmän ja kävi Moorien oven takana kolkuttamassa ilman vastausta, minkä jälkeen hän otti yhteyttä Joen veljeen ja apteekkiin, jota Joe Moore pyöritti. Joen veli Ross saapui tilalle ja tarkasti ensimmäisenä eläimet, jotka oli ruokittu, mutta kuultuaan Maryltä että ainakaan Joe ei ollut tätä tehnyt aamulla, huolestui myös Ross tilanteesta. Kukaan ei vastannut Rossin huutoihin, eikä suljettujen verhojen sekä ovien läpi voinut havaita mitään eloa sisällä. Ross päätti käyttää omaa avaintaan ja huomasi ettei ainakaan keittiössä ollut aamulla vielä tehty mitään aamiaisen eteen, ja sen jälkeen Ross jatkoi matkaansa aina makuuhuoneeseen, josta hän pian ryntäsi Maryn luo ja käski tämän soittamaan sheriffille.

Tuohon aikaan pienissä kylissä ei ollut vielä varsinaista poliisia, vaan homma oli uskottu luottamusmielessä paikalliselle rauhanpitäjälle, jolla ei käytännössä ollut mitään koulutusta edes tuonaikaiseen rikostutkimukseen. Rikospaikan säilyttäminen koskemattomana ei kuulunut vielä normaalikäytäntöön. Hank Horton (50v) paikallinen lainvalvoja joutui tietämättään kohtaamaan täysin yli hilseensä menevän rikoksen ja jo tullessaan hän haistoi tulevan rikospaikan olevan jotain aivan muuta kuin normaalit baaritappelut paikkakunnalla. Pimeässä huoneessa sytytetty tulitikku paljasti veriset lakanat, kaksi ruumista ja kuumenevassa aamussa voimistuvan hajun. Rikospaikalle oli hänen lisäkseen ehtinyt jo muitakin ylimääräisiä ja ajan kuluessa murhapaikan koskemattomuus oli jo pahasti menetetty. Kulkiessaan kohden toista kerrosta narisevat raput vain loivat taustamusiikkia yhä pahenevalle hajulle sekä näylle, jota pikkukylän lainvalvoja ei olisi koskaan voinut kuvitella kohtaavansa.

Verijälkiä täynnä olevasta ensimmäisestä makuuhuoneesta löytyi aviopari Moore, kallot murskattuina ja tätä huonetta seuraavana oli lastenhuone, jossa neljä lasta makasi sängyissään elottomina veriroiskeiden yltäessä aina kattoon asti. Horton oli paitsi kauhuissaan niin myös ymmällään; Mooreilla oli neljä lasta, mutta hänellä jo kahdeksan ruumista, keitä olivat alakerran uhrit?

Villiscan lainvalvoja "Hank" Horton

Rikospaikka ja tutkinta

Hiljasessa kylässä murha on jotain käsittämättömän ihmeellistä ja murha tässä mittakaavassa jo täysin vastustamatonta. Mooren perhe oli sekä pidetty että tunnettu ja tuonaikaiset puhelinkeskusten tädit tiesivät kuulevansa vuosisadan juorun jo ensimmäisiä hätäpuheluja yhdistäessään. Heidän tietämättään juoruilu kosketti vielä muitakin, sillä pian maanviljelijäperhe Stillingereillä havahduttiin asiaan, koska heidän kaksi tytärtään olivat yökylässä Mooren talossa. Lena (12v) ja Ina (8v) olivat jääneet taloon kirkon tilaisuuden jälkeen ja vastaamattomiin puheluihin selvisi syy operaattorin kautta, joka kertoi kaikkien talossa olleiden löytyneen kuolleina.

Kylän lääkäri Dr. Cooper oli myös hälytetty paikalle ja ennen osavaltion viranomaisten tuloa hän tiesi olevansa järjen ääni tutkinnassa, mutta valitettavasti tapaus toi rikospaikalle aivan liikaa muutakin ”osaamista” mm. Pastori Ewingin sekä parin muun lääkärin muodossa. Myös paikallinen patologi Linquist toi osaamisensa peliin ja hänen johdollaan tapettujen päältä poistettiin veriset lakanat ja samalla huomattiin kuinka yhden kasvoille oli levitetty harmaa pienen pojan takki. Lähes kaikkia oli isketty päähän useita kertoja, jotta kuolemasta ei jäisin epäselvyyttä, täten myös tunnistaminen oli tehty vaikeaksi. Stillingerin siskosten kirkkoasut sekä raamatut löytyivät sängyn viereltä ja heidän voitiin todeta olleen vain väärässä paikassa väärään aikaan, mutta kuka oli todellinen kohde?

Paikalta löydettiin yksi kirves, jolla tekijä oletettavasti hoiteli kaikki uhrinsa, lyöden ensin tylpällä päällä ja viimeistellen työnsä terävällä osalla. Terävä kirveen pää jäi lyötäessä myös kiinni kattoon välillä ja myös veri lensi pitkin huonetta jokaista tappoa suoritettaessa. Joen ruumis oli selvästi kärsinyt eniten, jopa niin, että hänen silmänsä olivat muusina. Tämä antaisi epäillä, että tekijällä oli jotain kaunoja juuri perheen päätä kohtaan ja samalla raivolla kaikki muut hoituivat ohessa.

Ainoat varsinaiset rikospaikkatodisteet olivat palanen avainketjusta, raakaa pekonia käärittynä kankaaseen murha-aseen vieressä, keittiössä verinen vesiastia, valmistettu syömätön ateria sekä lisää pekonia sisältä ja ulkoa lukitussa keittiössä, kuin myös itse murha-ase: kirves. Kirves oli pyyhitty ja muutenkin tekijä oli pessyt kätensä useaan kertaan.

Ulkorakennuksesta heinäkasasta löytyi miehen mentävä painauma, joka vaikutti tuoreelta. Tuon jäljen vieressä oli myös aukko, jonka kautta pystyi vakoilemaan taloa. Juuri muuta ei ehditty huomioida, sillä rikospaikka oli nähtävyys ennen kuin kansalliskaarti yhdessä osavaltion poliisin etsivien kanssa ehti paikalle. Vihikoirat eivät juuri pystyneet ottamaan vainua edes kirveestä, joka oli ollut jo useamman ihmisen käsissä päivän mittaan, eräs jälki vei jäljittäjät sentään läheisen virran varteen, johon haju katosi.

Järkytys aiheutti Stillingerin perheelle myös lisää tragediaa, perheen saadessa keskenmenon viikko murhien jälkeen ja pian tästä heidän talonsa paloi maan tasalle.

Tapahtumien oletettu kulku

Mooren perhe oli pidetty ja Sara oli ollut järjestämässä edellisen illan lasten tapahtumaa kirkossa. Koko katras oli poistunut paikalta iloisena heilutellen tutuilleen. Tuona yönä klo 00- 05 välillä heidät kaikki kuitenkin murhattiin raa’asti ja äänettä. Kirves, Joen oma, oli tarttunut tekijän käteen paikalta ja hän oli edennyt pimeään taloon öljylampun avulla. Tekijä oli kuitenkin halunnut peittää valon kajastuksen ulospäin ja lampusta oli mm. poistettu lasinen kupu. Verinen, jopa liiallisen väkivallan sävyttämä tekotapa, kuitenkin aiheutti huomattavaa meteliä hiljaisessa talossa, kirveen välillä jäädessä jumiin kattolautoihin. Silti lähes kaikki uhrit oli tapettu nukkuessaan, myös lähes kaikkien kasvot oli peitetty ennen tekoa, mikä antaisi ymmärtää tekijän tunteneen uhrinsa. Tuolloin tosin yleinen uskomus oli, että mikäli uhri avaa silmänsä, jää tämä kuva myös hänen verkkokalvolleen.

Tekijä näki vaivaa peittääkseen kaikki ikkunat, ehkä tehtyään kaikki uhrinsa vaarattomiksi, minkä jälkeen hän käänsi kirveensä terän ja viimeisteli työnsä. Erikoisesti hän myös peitteli talon peilit kankailla, jotka oli revitty mekosta, etenkin Itä-Euroopassa peilejä pidettiin uhkana kuoleville sieluille ja ne peitettiin esim. sairashuoneissa.

Pekonia pidettiin jonain seksuaalisen tarpeen tyydyttäjänä ja osa nykyaikaisistakin asiantuntijoista pitää tätä mahdollisena.

Mahdolliset tekijät

Teon raakuudesta johtuen tekijän on täytynyt omata suurta inhoa uhrejaan kohtaan. Tällöin J. Mooren entinen pomo, nykyinen kilpailija; Frank Jones, sopi kuvaan enemmän kuin hyvin. Olihan Joe vienyt mukanaan osan Jonesin asiakkaista. Frank Jones nousi aina senaattiin asti ja häntä kuvailtiin melko ylimieliseksi, eikä skismaa varmastikaan vähentänyt Joe Mooren ja Jonesin miniän huhuttu suhde. Jones oli selkeästi liian suuri nimi suorittamaan moisen hirmuteon itse, mutta valta-asemansa avulla hän olisi helposti kyennyt palkkaamaan tarpeeksi hullun kostotoimiin.

Frank Jones perhe

Eräs etsivä nimesikin potentiaalisen palkkatappajan William Mansfieldin muodossa, sillä kokaiiniriippuvaisena jo aiemminkin epäiltynä sarjamurhaajana (termi ei tosin tuolloin vielä käytössä), hän olisi moiseen verilöylyyn kyennytkin. Hänen aiemmat murhansa vastasivat toteutukseltaan Villiscan tapausta ja erään todistajan mukaan mies oli seudulla murhien aikaan, mutta Mansfieldin onnistui esittää todisteita, joiden mukaan hän oli Illinoisissa tuolloin, eikä häntä koskaan syytetty.

Myös Saraan rakastuneen vaanijan ajateltiin olevan epäiltyjen listalla, mutta yhtään määritelmään sopivaa henkilöä ei ole löydetty.

Yksi linja on kiertävän kirvesmurhaajan mahdollisuus, sillä pienestä kylästä ei uskottu tällaiseen tekoon kykeneväistä löytyvän ja tuohon aikaan Amerikan keskilännessä kirves teki tuhoa muuallakin. Syksystä 1911 lähtien ensin kuusi uhria kohtasi loppunsa kirveellä kahdessa naapuritalossa 700 mailin päässä Villiscasta, ja tuosta kaksi viikkoa kolmen hengen perhe tapettiin kirveellä Illinoisissa. Myöhemmin syksyllä ja vain viikko ennen Villiscan murhia naapuriosavaltiossa Kansasissa hakattiin kaksi perhettä kirveellä kuoliaiksi. Kolme kuukautta Villiscan jälkeen Illinoisissa kirves oli jälleen käytössä neljän ihmisen murhatapauksessa.

Puoli vuotta myöhemmin, joulukuussa 1912, Henry Moore (ei sukua) todettiin syylliseksi kirvesmurhiin, joissa uhreina olivat hänen vaimonsa sekä isoäitinsä Missourissa. Tätä ennen Henry oli ollut kiertelevä irtolainen, jolla oli taipumus raivonpuuskiin ja eräs osavaltion etsivä päätyi epäillyn kuulusteluissa siihen tulokseen, että Henry Moore oli vastuussa kaikkiaan 23 murhasta keskilännessä, mutta Mooren osuutta ei koskaan tutkittu tarkemmin.

Suurimmaksi epäillyksi kansan keskuudessa nousi lapsia inhonnut Pastori Kelly, joka oli kiertävä saarnaaja Villiscan läheltä. Kelly oli tuona viikonloppuna paikalla lasten juhlassa Villiscassa ja hän lähti kaupungista aikaisin maanantaina, jolloin Kelly oli myös kertonut junassa ennen ruumiiden löytymistä kahdeksan ihmisen murhasta paikkakunnalla. Pastori Kelly myös tunnusti teon sanoen raamatun antaneen hänelle näyn "teurastaa ja teurastaa kunnolla"

Pastori Kelly

Kelly kertoikin kulkeneensa murhailtana selvittämässä päätään murha-ajatuksilta kun hän ajautui Mooren talon eteen, otti kirveen ja aloitti työnsä. Tekijän tiedettiin olleen vasenkätinen, kuten Kellykin. Oikeudessa Kellyn kohdalla paljastui kuitenkin asioita, joiden perusteella hänen voitiin todeta olevan mieleltään sairas sekä harhaluulojen vallassa ja hänen taustastaan löytyi muitakin rikoksia, jotka hän oli tunnustanut vaikka oli todistettavasti muualla. Jury ei voinut tuomita häntä ilman kunnon todisteita ja Kellyn tie vei lopulta mielisairaalaan yhä pahenevan sekavuuden johdosta.

Ketään ei lopulta saatu tuomiolle murhista.

Myöhemmät vaiheet & lähteet.

Villiscan murhista on tehty elokuva sekä dokumentti ja talo on suosittu selvänäkijöiden, spiritistien ja kummitusjahtaajien kohde. Entinen FBI-profiloija kertoo Villisca-dokumentissa Henry Mooren olevan todennäköinen tekijä, sillä hänen tuomionsa jälkeen kirvesmurhat keskilännessä lakkasivat ja hän oli mieleltään selvästi sairas, kuten Villiscan tekijäkin.

Mooren talossa järjestetään kiertokäyntejä ja lasten huoneessa on järjestetty kameroiden kuvaama istunto, jossa karkkia tarjoamalla huoneen ovi sulkeutui kameroiden sekä silminnäkijöiden edessä, minkä jälkeen ovi avattiin ja annettiin olla auki kaksi tuntia kunnes jälleen tarjottiin karkkia, jolloin ovi sulkeutui uudelleen. Taloa pidetäänkin yhtenä USAn pelottavimpana talona.

Nykyinen kummitustalo

Lähde:
Murha.info - avauksen tehnyt Kataja